Magnus Enckellin näyttely etäopastuksena

21.1.2021

Perjantaina 15.1. yhdistys tarjosi jäsenilleen mahdollisuuden tutusta Ateneumin Magnus Enckell -näyttelyyn verkossa toteutetun etäopastuksen avulla. Tilaisuuteen tarttui 13 seuramme jäsentä

He saivat nauttia makupaloista Enckellin taiteen maailmasta tutustumalla taiteilijan keskeisiin teoksiin sekä vähemmän tunnettuihin töihin. Kurkistimme opas Anne Pylkkäsen johdolla Enckellin ja hänen taiteilijatovereidensa aikaan – aikakauden arvoihin ja uusiin ilmiöihin. Etäopastus toi esiin myös taiteilijan humaanin ja arvostavan asenteen elämään, näkökulman, joka on ajankohtainen tänäkin päivänä. Useimmat meistä havahtuivat vasta nyt siihen, miten merkittävä tekijä suomalaisessa taiteessa Enckell on ollut.

Tämä oli kokemus, jota ehdottomasti voi suositella.

- Olen vuosikymmenten aikana käynyt monessakin näyttelyssä niin kotimaassa kuin ulkomailla, mutta harvoin saanut niin paljon irti näyttelykokemuksesta kuin tämän kierroksen aikana. Tulevaan Ilja Repinin näyttelyynkin voisimme tutustua näin etukäteen pari viikkoa ennen varsinaista vierailua. Silloin töitä katsoisi ihan erilaisella valmiudella, totesi Matti Pulkki loppupalautteena.

Toivottavasti osanotto on ensi kerralla runsaampi.