Mätilounas perinteisin menoin

3.2.2023

Johtajasenioreiden mätilounas nautittiin Hotelli Vaakunan 10kerroksessa 2.2.2023. Tämäkin oli tilaisuus, jonka järjestämistä saatiin harjoitella koronatauon aikana pariin otteeseen, mutta se toteutui vasta nyt. Paikalla oli 27 yhdistyksen jäsentä.

Tapio Peltola valisti meitä tilaisuuden historiasta lounaan aikana. Tämä on yksi vanhimpia traditiota, mitä yhdistyksellämme on ollut ja sen paikka on vaihdellut vuosien saatossa. Blinejä on syöty niin Kappelissa kuin Vanhan kellarissakin, sekä Vaakunassa ja Radisson Blu Plazan takkahuoneessa ennen paluuta taas Vaakunaan.

Tilaisuus sujui perinteisin menoin. Laulu raikasi ja tunnelma oli korkealla. Saimme mukaan hieman asiaakin, kun kertasimme jäsenkyselyn tuloksia. Varsinkin kyselyn vapamuotoisessa palautteessa useampi vastaaja totesi mätilounaan olevan oiva tilaisuus tavata kollegoita vapaamuotoisesti.